3D-tulostamisen työturvallisuutta selvittävä tutkimushanke käynnistyi 28.01.2015

Tavoitteena on varmistaa, että 3D-tulostaminen on työntekijöille turvallista kaikissa sen eri työvaiheissa.
>> Aalto yliopiston uutinen


Työsuojelurahasto, 8.1.2015:

 

Työterveyslaitos yhdessä Aalto-yliopiston ja Helsingin Yliopiston kanssa selvittävät 3D-tulostustyön vaikutusta työympäristöön. 3D-tulostuksessa sulatetaan/muokataan materiaalia (mm. termoplastisia muoveja), jolloin hengitysilmaan on mahdollista vapautua epäpuhtauksia. Työntekijöiden altistuminen erityisesti pienille ja ultrapienille hiukkasille sekä kaasumaisille epäpuhtauksille 3D-tulostuksen eri työvaiheissa selvitetään mittausten avulla. Eri työvaiheita ovat mm. materiaalin esikäsittely, varsinainen tulostustyö ja valmiin kappaleen jälkikäsittely.

Hankkeen tavoite on varmistaa materiaalia lisäävän valmistuksen turvallinen hyödyntäminen työpaikoilla. Mittaustuloksien avulla arvioidaan työntekijöiden altistuminen hengitysilman epäpuhtauksille sekä etsitään keinoja mahdollisten päästöjen hallintaan. >> lisää aiheesta (linkki)