Käsityön opetussuunnitelman uudistaminen on juuri nyt kuuma puheenaihe monissa kunnissa.

Ongelmana on tällä hetkellä opetussuunntelman perusteista nouseva monimateriaalisen, tutkivan, kokeilevan ja keksivän oppimisen määritelmä, joka on vielä melko hajallaan. Mikä on ilmiö ja millaisiin ilmiöihin käsityön opetuksen tulisi perustua? Onko tarkoituksena ottaa aihepiirit suoraan luonnontieteistä, jossa käsite ilmiö on määritelty tieteellisesti jo useita kertoja, vai perustuuko käsityö omanlaisiinsa ilmiöihin, jotka eivät liity luonnontieteissä määriteltyihin käsitteisiin? Oppiaineemme uskottavuuden kannalta tällaiset asiat kannattaa määritellä todella vakuuttavasti, jotta voidaan tehdä oikeasti hyvä ja toteuttamiskelpoinen opetussuunnitelma tulevaisuutta ajatellen.

Seuraavassa Pasi Töytärin Tekninenopettaja-lehden pääkirjoituksesta poimittu näkökulma siitä, että millaisia ongelmia opetussuunnitelman tulkinnat asettavat oppiaineemme työturvallisuuden näkökulmasta: "Opetushallituksen suulla on kuultu myös lausuttavan ajatuksia teknisen työn ja tekstiilityön opettajien yhteisopetuksesta. Kahden opetusryhmän yhdistäminen onnistuu äärimmäisen harvassa paikassa pelkästään opetustilallisista syistä. Työturvallisuus vaarantuu jo yli 16 oppilaan ryhmissä, unohtamatta eriytettyjä oppilaita, saati kun oppilaita ahdetaan samoihin tiloihin yli 30! Kaksi opettajaa 16 oppilaan ryhmässä on puolestaan kestämätön ratkaisu koulutuksen järjestäjälle. On hyvä, että ajatuksia heitellään – sitenhän asiat kehittyvät – mutta lukkoon ei kannata mitään lyödä ennen riittävän laajaa keskustelua. Kenttää kannattaa kuunnella."

Tämäkin näkökulma on hyvä huomioida paikallisessa opetussuunnitelmatyössä. Koulujen erilaiset tilat, laitteet ja kalusto asettavat usein rajoituksia yhteisopetuksen ja samanaikaisopetuksen toteuttamiselle käsityössä. 

Myös tekstiilityön opettajien perehdyttäminen teknisen työn luokan kaluston, koneiden, välineiden ja materiaalien käyttämiseen vaatisi lisää resurssia. Yhteisopetusta opettavilla opettajilla pitää olla molempien aineiden tutkinto, perehtyeisyys ja harrastuneisuus, jos toimivaa yhteisopettajuutta aiotaan toteuttaa.

Teknisen työn opettajana tiedän, että aineenhallinnan edellytyksenä on lapsuudesta asti lähtevä teknologiaan, elektroniikkaan, koneisiin, rakentamiseen ja käsillä tekemiseen liittyvä kiinnostus. Opettajan työ vaatii lisäksi paljon nöyryyttä ja itsetutkiskelua ja kykyä asettua toisen asemaan. Tulee myös muistaa, että teemme työtämme erityisesti peruskouluun tulevaa lasta varten. Oman sisältöalueensa hallitsevaksi opettajaksi kasvaminen vaatii koko elämän kestävän elämäntavan. Sama tilanne on varmasti kaikilla muillakin taito- ja taideaineiden opettajilla. Opettajan oma esimerkki on tärkeä osa kasvatustyötä ja oppilaat aistivat opettajan innostuksen ja harrastuneisuuden helposti.

Turvallinen työympäristö lähtee siitä, että meillä on hyvä opetussuunnitelma ja sen sisällöt ovat järkeviä, johdonmukaisia ja toteuttamiskelpoisia.

Intoa kaikilla paikallisen opetussuunnitelmatyön tekijöille, olemme todella tärkeän asian äärellä!