TAO r.y. edustaa ja valvoo jäsentensä etuja useissa järjestöissä ja osallistuu aktiivisesti käsityö oppiaineen kehittämiseen.
Olemme tiiviissä yhteistyössä mm. OAJ:n, Opetushallituksen ja työsuojeluviranomaisten kanssa. Annamme lausuntoja ainettamme koskevissa kysymyksissä eri yhteistyötahoille ja olemme aktiivinen työturvallisuuden edistäjä.
Koulutamme neuvomme, osallistumme, julkaisemme ja toimimme jäseniämme varten.
Nuoren Paimiolaisen Henri Luostarisen teknisessä työssä toteuttama keinutuoli sai kesän 2019 SuomiAreenalla paljon huomiota osakseen ja näkyi mm. Kymmenen uutisissa.
Monikäyttöinen vanerista muotoiltu tuoli sopii esimerkiksi pelituoliksi tai julkisten ulko-tai sisätilojen kalusteeksi. Taidonnäyte on rakennettu Vistan koulun teknisen työn kahdeksannen luokan valinnaiskurssilla.
Suomen taito- ja taideaineiden liito Staili ry. on huolissaan yleissivistävän koulun eli peruskoulun ja lukion sekä toisen asteen ammatillisen koulutuksen taito- ja taideaineiden asemasta. Näiden aineiden opettamisen vähenemisen myötä koko Suomalaisen yhteiskunnan kulttuurinen osaaminen sekä kädentaidot ovat vaarassa köyhtyä.
Teknisen työn opettajat Terhi Söderling ja Joonas Ryynänen kertovat Helsingin sanomien artikkelissa miten oppiaineen taso ja suosio ovat romahtaneet. Nykyinen yhteinen oppiaine käsityö ei huomioi riittävästi teknisen työn vahvuuksia, joita ovat mm. teknologinen yleissivistys, konkreettinen tekemällä oppiminen ja teknis-loogisen ajattelun kehittyminen. "Opetuksessa voitaisiin nostaa nykyistä enemmän esiin tekniikan ja luonnontieteiden välisiä yhteyksiä."